Pros and cons.

Mies.
Pros:
-kiltti
-rakastava
-huomioonottava
-tuntee mut ja oudot (ja normaalitkin) tapani
-turvallinen
-rakastaa mua

Cons:
-en tiedä pystynkö luottamaan, en ainakaan helposti
-tylsä? (kuuluu ehkä turvallisuuteen?)
-mun on vaikea löytää sitä tunnetta joka mulla joskus Miehen kanssa oli, tuntuu tyhmältä
-ongelmia negatiivisten tunteiden ilmaisussa rakentavasti
-ei tunnu enää niin rakkaalta (tiedän että psyykkaan itseäni tähän, negatiivisessä mielessä)

Poika.
Pros:
-kiltti
-hauska
-uusi ja jännittävä
-se "mikä sua vaivaa"-juttu. Tämä on mulle tärkeä, mies ei ole viidessäkään vuodessa tajunnu tätä, Poika toimi heti niinkuin olen Miehen odottanut aina toimivan.
-"tykkää musta"- ja kahden viikon päästä halusi olla kavereita

Cons:
-nuori, liian nuori
-epäkypsä
-asuu kaukana
-ei pysty olemaan rehellinen, vaan kaunistelee asioita
-liikaa "muita naisia", ei ole valmis keskittymään 100% yhteen, vaikka väittääkin muuta (kts. äskeinen kohta)
-kamalaa, mutta totta; köyhä opiskelija


Että näin. Ei auttanut mitään.

When you say nothing you tell me everything.

Perjantai.
Systeri tuli alkuillasta meille. Kiharettiin mun tukka, meikattiin mut ja valittiin mulle vaatteet. Minä join punaviiniä ja yritin piilotella jännitystä. Poika tulisi tänään Helsinkiin.
Systeri oli luvannut hakea meidät baarista, ja kun sillä ei ollut mitään tekemistä mä pyysin sen henkiseks tueks alkuillaks. Samalla se toki sai toimia kuskina myös kaupunkiin päin mentäessä.
Mentiin Poikaa vastaan juna-asemalle. Jännitti ihan perkeleesti.
Kävin poimimassa Pojan talteen ja suunnattiin baariin.
Oli paljon kivempaa mitä olin odottanu. Paljon. Mä olin ihan varautunut että mulla olis aivan vitun tylsää ja hirveetä. When you expect nothing....
Paitsi, yks mies, kenet olin tavannut aikasemmin samana päivänä, tuli sinne bileisiin. Tapaamaan mua. Yksin.
Se bongas mut sieltä ihmisten joukosta ja tuli juttelemaan, tosi mukava, tosi söötti. Poika suuttui ihan selvästi. Ei sanonut mitään.
Mentiin tanssimaan sen miehen kanssa. Poika änkes mukaan, vaikka se oli ite hengannut "kaverinsa" (vanha pano, ei edes tiedä että mä tiedän että ne on ollu "sillai"). Se oli tosi noloa. Se mies oli ihan ihmeissään että mitä toi tuli tohon riehumaan? Sit ku mä pussasin sitä miestä, all hell broke loose. Poika suuttu ihan oikeasti ja  alkoi kiukuttelemaan. Enkä mä tahtonut sen mieltä pahoittaa, en todellakaan.
Saatiin tilanne selviteltyä. Poika tahtoi pussata. Suulle. Niin että se mies näki. Ihmetteli varmaan että mitä vittua noi KAVERIT tossa sekoilee.
Ihan sama.
Pussasin myös tyttöä. Oli ihanaa. vaihdettiin numeroita. Toivon että nähdään vielä.

Lauantai.
Maattiin Pojan kanssa mun luona koko päivä. Syötiiin, pantiin ja katottiin telkkaria.
Pussailtiin. Pidettiin koko ajan kädestä kiinni. Siliteltiin. Oli outoa.
Oli sellanen ihanaaihanaaihanaakaikkionihanaa-fiilis ja samalla takaraivossa ryskytti ajatus siitä ettei Poika varmasti ajattele samalla tavalla. Onneks tuli myös hetkiä jolloin mun pään sisällä näytti tältä ?!?!?!*€$£@"###=????! kun mietin että miten Poika voikin olla niin poika eikä ymmärrä mua ollenkaan. Valitettavasti niitä hetkiä tuli kuitenkin liian vähän.
Tehtiin illalla tortilloita. Katottiin telkkaria sylikkäin. Mentiin nukkumaan sylikkäin.

Sunnuntai.
Herättiin. Ei sylikkäin. Pantiin. Tai rakasteltiin, niinku Poika sanois. Sen mielestä me rakastellaan. Koska meillä on tunnetta mukana. We make love, we dont fuck. Niin se sanoi. Mä kysyin että how can it be love making if there is no love? Se ei osannut vastata.
Juotiin aamukahvit ja lähdettiin kaupunkiin.
Käytiin aamupalalla ja käveltiin ympäri kaupunkia pari tuntia. Se sai kuulla saavansa kyydin kotiin. "kaverilta". No on se varmasti kaveri, mutta kaverilla ei taaskaan ollut nimeä. Se oli siis tyttö. Tiesin mä sen muutenkin, mutta ärsytti.
Mentiin autolle hakemaan sen kamoja ja se sen kyyti ilmoitti että se tulee hakemaan sen kaupungista.
Hengattiin hetki, pussailtiin. Se sanoi että sillä on ollut kivaa. Mä hymähtelin. Ärsytti jättää hyväisiä niin.
Jossain kohtaa se sano että kyllä mä voin jo lähteä jos mulla on kiire. Se ties kyllä ettei oo. Se ei tahtonut että mä näen sitä sen kaveria tai että se sen kaveri näkee mua. Joten mä sanoin lähteväni kyllä. Se halus vielä pussata ja sanoi että ilmottele jos oot tulossa kulmille. Sanoin joojoo, moikka! ja lähdin.

En usko että me enää nähdään.

Plus Hämmentäjä laitto just äsken viestiä.
Vittu.

Pitkä ja syvä hiljaisuus on rikottu.

Poika tulee tänään Helsinkiin.
Tämän viikonlopun jälkeen en usko että me enää näemme. Ehkä emme pidä enää edes mitään yhteyttä.

Tämä viikonloppu on Miehen kanssa uhrattu "harkinnalle". Mitä kumpikin on valmis tekemään tämän suhteen eteen? Kuinka paljon tässä on enää mitään mitä pelastaa.

Pari päivää sitten helvetti repes. Huutoa, itkua, kiukkua, raivoa.
Mieskin sanoi että erotaan, en halua olla tässä.
Minä sanoin että vittu selvä sitten.

Tilanne laukesi. Ei huutoa, eikä itkua ja potkua.
Pelkkää rehellistä keskustelua.
Sovittiin että viikonloppu vietetään erillään ja mietitään.

Tällä kertaa minusta oikeasti pitkästä aikaa tuntuu siltä että tällä suhteella voisi vielä olla joku tulevaisuus.
Josjosjosjosojs. Jos sitä ja tätä.

Vietän viikonlopun pojan kanssa. Pidän hauskaa, kellun hänen ihanuudessaan, nukun hänen kainalossaan, patsastelen hänen huomiossaan ja sunnuntaina saatan hänet juna-asemalle ja jätän hyvästit.

Can I have my coffee with a hint of drama, please?

No edellinen blogipostaus oli ehkä hieman kuorutettu draamalla.
Senhän mä osaan.

En muuta Pojan kaupunkiin.
Ainakaan nyt. Tekisi kyllä mieli lähteä Helsingistä, mutta ei.
Sanoin mun parhaalle ystävällekin että "ei mulla oo täällä muuta kuin, työ, koulu, perhe ja kaverit"
Jep.

Vedin eilen täyslaidailliset. Soitin toiselle ystävälle ja menin sinne yöksi.
Käytiin baarissa ja tyylilleni uskollisena löysin baarin ainoan idiootin ja pussailin sen kanssa.
Mä oon ku pahanen teini.

Erosta Miehen kanssa en osaa sanoa.
Tässä on niin paljon ongelmia ja niin vähän ratkasuja, että en mä tiedä voisko tästä enää edes tulla mitään.
Mies tahtoo yrittää, muttei osaa sanoa muuta kuin "näin ei tapahdu enää ikinä, en ikinä enää petä sun luottamusta ja haluan todistaa sulle että oon luottamuksen arvoinen"
Tollako mun pitäis saada täysluotto tähän juttuun?

Pikkusysteri sanoi tänään "mut se on vaan otettava riski jos haluaa onnistua rakkaudessa.."

There is no such thing as a happy ending.

ERO.
Se tässä on nyt käsillä.

En osaa käsitellä asiaa.

Muutan Pojan kaupunkiin.

"aion oikein velloa ikävässä"

Sanoin eilen Pojalle että mulla on sitä ikävä.
Se sanoi että sillä on myös.
En usko että kuitenkaan samalla tavalla.

Riitahan siitä sitten kuitenkin taas tuli.
Aina mun kanssa tulee riita.
Olen riidanhaluinen lehmä.

Poika sanoi ettei saa olla paha mieli, koska hänellekin tulee paha mieli. Pahoittelin että oma paska fiilikseni aiheuttaa hänessä negatiivisia tuntemuksia ja että jatkossa yritän pitää suuni kiinni aiheesta, ettei vain hänelle tule paska olo.
Ei hän kuulemma sitä tarkoittanut.
Tarkoitti kuitenkin.

Poika TAHTOO olla ystäviä. Ei halua menettää kokonaan.
En ymmärrä MIKSI?!
Koska olen hänelle tärkeä.
En ymmärrä MIKSI?!

Ei ole mitään järkeä tässä. Mä olen sanonut Pojalle monta kertaa että en tiedä voinko olla ystävä, mulla on tunteita vielä ja niistä tulee välillä tosi paska fiilis, kuten eilen just tuli.
Poika tahtoo kuitenkin yrittää?
Ai minun pitää yrittää pystyä olemaan hänen ystävänsä, kun hän ei pysty olemaan muuta?
Enkä mä ymmärrä tätä "en pysty"-juttua yhtään.

Me ollaan ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin tekemisissä nyt, kun oltiin sillon kun "tapailtiin".
Me ollaan tapaamassa kahden viikon kuluttua ja Poika olis halunnut nukkua sylikkäin. Sanoin etten pysty.
Tiedän että niin tapahtuu kuitenkin.
Kaikkitännemullehetinytseurauksistahuolimatta-asenteeni ottaa vallan ja tuhisen hänen kainalossaan kaksi yötä jonka jälkeen olen vielä enemmän sekaisin ja kuvittelen hänenkin ajattelevan että olipas ihanaa, ehkä tästä tuleekin jotain.
Hän ei ajattele niin.
Hän ajattelee, että oli kivaa "kerran vielä" pitää sua kainalossa, hyvästi nyt jää.

Sisko pääsi Pojan kaupunkiin opiskelemaan.
Eilen punaviinipäissäni, itkin maailman kurjuutta (minä EN itke, eilen itkin) ja suunnittelin jättäväni kaiken ja lähteväni itsekin Pojan kaupunkiin.
Aamulla kun heräsin silmät punaisina ja turvonneina, avasin tietokoneen, hain asuntoja Pojan kaupungista ja tajusin että jumalauta, jos sekoittaa elämänsä Helsingissä, ei sitä voi selvittää Pojan kaupungissa.
Laitoin tietokoneen kiinni ja keitin kahvia.

Vitutus Maximus.

Nyt menee kaikki niin päin helvettiä kun vaan yksinkertaisesti voi.

Ensin kolaroin laina-auton toisen auton perseeseen. Jes. Ikinä kolaroinu mitää.
Ja nyt oma auto levähti tien poskeen. Vittu morjens.
Kyseiseen neljän pyörän ja ratin paskalaatikkoon jota autoksi kutsutaan, on uponnut viimeisen 2,5 vuoden aikana lähes tulkoon 4000 euroa. Enkä todellakaan puhu mistään muusta kuin korjauksiin menneistä rahoista.
Nyt siitä levis kytkin ja morjens, sen korjaaminen maksaa ainakin tonnin.
Onneks mulla on maailman paras mufa joka lupas korjata sen ite. Me <3 Mufa!

Poika. Mies.
Kaikki vituttaa.
Poika on tulossa tänne kahden viikon päästä.
Miehellä on vapaa viikonloppu.
Ei jaksa kiinnostaa.

Miniloma on niin vitun hirveetä että meinas alkaa itkettää.
Meillä ei oo mitään puhuttavaa. Mulla ei oo hauskaa Miehen kanssa. Ja joo, mä tiedän että asennoidun siihen niin ettei mulla ees vois olla hauskaa, mutta kun kaikki tuntuu niin teennäiseltä.
Ajattelen Poika koko ajan. En saa sitä pois mun mielestä.

Tiedän ettei se olis pidemmässä juoksussa sellanen mies jonka tahtoisin. Mutta joku siinä nyt on.
Lähdenkin tästä aivolataamoon ja pyydän että ne irroittaa mun aivot kokonaan.
Menee hermo. Vittu.