Sano mitä haluat, älä mitä oletat minun haluavan kuulla.

Suo.
On tämä minun elämäni yksi vitun suo tällä hetkellä.
Välillä vituttaa. Välillä hymyilyttää. Välillä tuntuu että huominen koittaakin. Ja on parempi kuin tämä päivä.

Mä olen liian tunneihminen. Aivan liian.
En osaa elää ilman tunnetta. Mä haluan kokea kaikkia tunteita ja mahdollisimman vahvasti.
Mä en osaa jarruttaa tunteitani, enkä hallita niitä millään muotoa.
Ja koska olen aikakauteni malliesimerkki, toimin juuri tasan niinkuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Vailla huolta huomisesta, hetkeäkään miettimättä.

Sunnuntaina saatiin joku tolkku Pojan kanssa tähän tilanteeseen.
Poika oli niin poika kuin poika vain voi olla.
Itselleen valehteleva, omia tunteitaan ja ajatuksiaan välttelevä ja asiat mielestään työntävä poika.
Sovittiin että ollaan ystäviä.

Ollaan oltu ystäviä. Joka päivä.
Useita viestejä. Sovittiin Pojan tulemisesta Helsinkiin. Täällä on yksi tapahtuma johon se on tulossa ja oltiin puhuttu jo aikasemmin että majottaisin Pojan. En halua olla katkera ja sanoa ettei käy enää vaikka ollaankin ystäviä.
Sunnuntaina menen Pojan kaupunkiin. Ystävinä.
En saa Pojasta selkoa. Tahtooko se siltikin jotain? Onko tämä sitä sen miettimistä? Miten sillä ei riitä aika suhteeseen, mutta nyt ystävälle riittää? Miksi mä mietin näitä asioita, vaikka mun pitäis keskittää mun kaikki energia korjaamaan suhde Miehen kanssa?
Miehen joka yrittää, joka tahtoo olla kanssani? Joka tekee niitä arjen pieniä asioita ja kaikkensa antaa että tuntisin oloni hyväksi.
Yksi aamu se nousi ylös heti kun mun herätyskello soi. Minä jäin tavoilleni uskolliseni torkkumaan.
Hetken päästä se tuli sänkyyn ja kuiskasi "siellä on kahvi tippumassa ja sun termarimuki pestynä, ota kahvi mukaan ja nuku vähän pidempään"
Ihana. Eikö ollutkin? Se oli illalla ladannut keittiminen valmiiksi, suunnittelut ja toteuttanut! Tätä mä oon sille puhunut monta vuotta, yllätykset, illalliset, lahjat, kaikki sujuu paremmin ku suunnittelee hyvin.
Okei, pieni juttu. Mutta kuitenkin.
Päivällä töissä tupakkatauolla löysin itseni lähettämästä tekstiviestiä ystävälle "Mies keitti aamulla kahvia, oli ihana ja ajattelevainen. Tuntu teennäiseltä".

Miksi se tuntuu niin vaikelta kun tiedän että haluan olla Miehen kanssa?
Olenko oikeasti niin stereotyyppi nainen että tahdon sellaisen ihmisen joka ei minua tahdo? Rakastun renttuun ja hylkään mahtavan, kiltin, huomaavaisen, rakaistavaisen miehen hänen takiaan?
Kiltti, huomaavainen ja rakastava mies on myös pettävä mies.

Ehkä mulla on vaan pelkkiä huonoa vaihtoehtoja tarjolla.
Myyn kaiken ja muutan Goalle.