Ihastu Poikaan joka asuu 200 kilometrin päässä, samalla kun itse olet suhteessa Miehen kanssa.
Quick&simple!
Mitä enemmän tutustun Poikaan, sitä enemmän häneen ihastun. Ja sitä useammin häneen vihastun. Häneltä puuttuu taito aloittaa, hoitaa ja ymmärtää parisuhteita, mutta sen korvaa hänen poikamainen intonsa ja suloinen naiviutensa. Ihanaa, kun se noin söpösti on noin. Ei tajua, mutta yrittää. Ja kun hän ei kerta tajua, ei hän myöskään tee sitä tahallaan, kuten niin monet muut miehet.
Tulin eilen kotiin yöjuoksulta. Vaikka suhteen status on edelleen avoin, sanoin meneväni kaverille yöksi. En vain tohtinut sanoa meneväni taas tähän kyseiseen kaupunkiin ja jättää tahallaan sanomatta missä yöni vietän.
Tuntuu että mitä enemmän vietän Pojan kanssa aikaa, sitä vähemmän Miehen kanssa vietetty aika nostaa aidon hymyn huulilleni.
Löydän itseni joskus miettimässä että "mitä jos..." This is so fucked up.
"Mitäs jos muuttaisinkin Pojan kaupunkiin joskus?" No mitäpä jos et vaan vitun urpo miettis tollasta vaan tajuaisit ettet ole muuttamassa mihinkään. Helsinki on sun kaupunkis, nyt ja aina.
"Mitäpä jos eroamme miehen kanssa...?" Niin mitä sitten? Sitten te eroatte ja thats it. Ei se tarkoita sitä että sun ja Pojan jutusta tulis joku auvoinen rakkauden satama kuin salaman iskusta?
"Mitäpä jos Pojassa olisikin oikeasti potentiaalia?" No jos siinä olis sitä potentiaalia, ni sä olisit jo varmasti muuttanut ja jättänyt Miehen. Ei siinä ole. Nyt pää kiinni.
Mä olen aina sanonut kaikille mun ystäville että jos suhteen alku on kivinen ei siitä lopustakaan tule kaunista. Hyvässä suhteessa on alkuhuuma, laskusuhdanne, kriisi ja arkeen jännyyden löytäminen.
Jos sitä alkuhuumaa ei ole, vaan kaikki alkaa kriisistä, jää siihen suhteeseen ikuinen looppi joka pyörii kriisin ja laskusuhdanteen välillä. Joskus satunnaisesti voi tuohon oravanpyörään ilmaantua joku teennäinen "tää on mun elämäni onnellisinta aikaa"-hetki, joka saa ne suhteen osapuolet kuvittelemaan että kaikki on niin vitun täydellista.
Sillä tavalla ihminen sitten tyytyy siihen keskivertopaskaan suhteeseensa eikä lähde etsimään mitään parempaa.
Mulle on käynyt juuri niin. Ainoana erotuksena että mun suhde noudattu tota ensin mainittua kaavaa muuten täydellisesti mutta toi arjen jännyyden löytäminen on liian haastavaa.
Ei ole arjessa mitään jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti