Hups.

Saattaa olla että on käynyt niin, että meidän "tilanne" Pojan kanssa on ajautunut siihen pisteeseen, että "deittaillaan" vähän niinku "exclusively".
Liikaa "" merkkejä.
Mä ainakin luulen että oletus on, ettei olla muiden kanssa.

Poika ei tiedä totuutta mun kotitilanteesta.
Se luulee että me ollaan erottu, ja mä olen kusipääsika kun annan sen luulla niin.
Oikeasti mä luulin sillon että me erottaisiin Miehen kanssa, kun sanoin Pojalle niin.
Mutta sitten sovittiinkin tästä avoimesta suhteesta ja jotenkin sen sanominen Pojalle oli liian hankalaa.
Ai miten niin hankalaa?

Koska mä takaraivossani ylläpidän ajatusta että "entä jos..?".
Entä jos mä haluaisinkin jotain vakavaa Pojan kanssa. Jotain oikeasti vakavaa?
Ja samalla mä tiedän ettei niin voi ikinä käydä.
Poika asuu liian kaukana.
Ja muutenkin.

Poika on ilmoittanut jo aikasemmin että sille sopii myös avoin suhde. Ei tarvitse olla vakavaa.
Se kalvaa mua. Mä en oo ikinä ollut sellaisen miehen kanssa jolle olis ok jakaa mut.
Se tuntuu aika oudolta.
Ja ehkä mä yritänkin julmasti vaan pönkittää omaa itseäni ja antaa Pojan rakastua muhun niin ettei enää oliskaan ok jakaa mua. En mä tiedä mitä mä ajan takaa, mutta jotain vitun tyhmää varmasti.

Vituttaa kaikki meserunkkarit.
Pojan takia tein koko paska mesen. Mesen, eli teinien käyttämän Messenger pikaviestimen.
Oon käyttänyt sitä itsekin, kymmenen vuotta sitten, kun olin teini.
Nyt mä olen vaan aikuista esittävä teini.

Onneks on ees tää helvetin kesä tässä tuloillaan, koska muuten menis järki aika todella totaalisesti.
Totally, niin kun mun Guru duunikaveri sanois.