Things you shouldn't know...

Meillä on Pojan kanssa yhteinen tuttu.
Tai oikeastaan tämä neiti on minun ystäväni johon Poika on tutustunut vajaa vuosi sitten yhteisen harrastuksen kautta.

Kun tajusin että Poika tuntee tämän neidin, meinasi usko niin sanotusti loppua.
Miten maailma voi olla näin helvetin pieni?

Kävin eilen kahvilla tämän neidin kanssa. Olisin samalla halunnut tavata pojan. Ohimennen, nopeasti kahvitella. Vaihtaa vaikka vain pusuja. Tämä on ällöttävää ja täysin päinvastaista mitä alunperin halusin ja mistä on  Miehen kanssa sovittu! Hyi minua.
En kuitenkaan nähnyt Poikaa, koska hänellä oli kiire. Kiire koska eräs ystävä muuttaa hänen luokseen viikoksi.
Mainitsinko jo että tämä ystävä on nainen?
Nainen jota Poika on pannut. Harrastanut seksiä hänen kanssaan. Nussinut. Hässinyt. Köyrinyt. Uittanut melaansa hänessä. Olinko mustasukkainen? Mahdollisesti. 


Neidin kanssa kahvittelu venähti 12 tuntiseksi juorumaratooniksi. Teki hyvää. Syödä, juoda, polttaa tupakkaa, nauraa vedet silmissä ja puhua vakavia.
Aika paljon puhuttiin Pojasta, hänen tarkoitus peristään, rehellisyydestään ja siitä kuinka itse valehtelen Pojalle Miehestä.
Jännää on, että siitä kuinka valehtelen Miehelle Pojasta, ei puhuttu juurikaan.

Tänään neiti oli käynyt Pojalla kylässä. Tiedustelumatkalla. Vakoilemassa minulle. Ottamassa selvää että mitkä ovat Pojan motiivit.
Neiti soitti hetki sitten ja nyt minä kirjoitan tätä blogia, koska en tiedä mihin muuallekaan oksentaa tämä sekamelska.
Neiti nimitti minut soppamaisteriksi. Ei siksi että olisin jotenkin kova juomaan viinaa, vaan siksi koska olen erityisen taitava keittämään näitä soppiani.

Poika on tottunut pyörittämään pimuja. Nuoria neitejä. Pieniä tyttöjä. Ei naisia.
Sen huomaa. Mutta se kertoo myös siitä että Pojassa on tätä kuuluissaa "pelimiehen vikaa".
Neidille hän oli kertonut että haluaa "rauhoittua, settle down" ja mikä parasta JA kauheinta, ettei hänellä ole ollut muita naisia samalla. Ei hän edes halua. Hän on tosissaan.

Ihanaa. Ei, kamalaa. Eikun ihanaa.
Ei, kyllä se on kamalaa.
Minä annan Pojan ymmärtää että tässä on jotain ja silti itse olen suhteessa. Ja samalla syyllistän häntä siitä että joku nainen asuu hänen luonaan, kaveri pohjalla. Itse asun miehen kanssa, ihan suhde pohjalla.

Mä olen niin kamala ja surkea ihmisperse.

Viikonloppuna ajattelin lähteä Pojan luo, vaikka suutuspäissäni jo sanoin etten tule, on muuta.

Intiimi kanssakäyminen.

Tähän blogiin tullaan eniten hakusanalla "seksi".
Täällä ei kyllä oikeasti kauheesti seksistä puhuta.
Ainakaan niinkun noin suoraan. Eikä kyllä oikeasti edes epäsuorasti. No nyt puhutaan.

Ýllä-vitun-tys, mä tykkään seksistä.
Mutta seksiä ja tunteita osaan harvoin erotella.
Enkä mä ihan täysin ymmärrä tunteetonta seksiä. Ymmärrän kyllä ideana sen fyysisen tarpeen, johon ei välttämättä haluta sotkea tunteita. Mutta ei siitä pääse mihinkään että seksi jossa on tunnetta mukana on huomattavasti nautinnollisempaa.

Miehen kanssa seksi on hyvää. Nykyään hyvää. Ennen siinä oli intoa ja uutuuden viehätystä, mutta myös räveltämistä ja ihme kokeilusekoilua.
Nyt kun on saatu perustekniikat haltuun ja tiedetään että mikä kummankin "laivaa kelluttaa", on hommat vähän arkistuneet.
Ja se neropatti joka tähän tulee huutelemaan että "meidän parisuhteessa ei seksi ole 10 vuodenkaan aikana tylsistynyt" niin voitkin samantien vaikka vetää itteäs lättyyn ja sen jälkeen kätellä itseäs onnittelun merkiks siitä että oot onnistunut 10 vuotta kusemaan itseäs noin taitavasti linssiin.

Parisuhde arkistuu ja siinä samalla seksi. Ei se tee siitä seksistä erityisesti huonompaa, mutta ei se vaan oo yhtä jännittävää kun sillon ekoilla treffeillä kun kuumeisesti mietit että "ajattelekohan toi että oon ihan horo jos heti annan, no ihan sama! annan silti". Äläkä valehtele siellä, annoit kuitenkin.

Pojan kanssa seksi on jännittävää.
Tekniikat kusee ihan huolella, ja kokonsakin puolesta Poika on ihan poika Mieheen verrattuna.
Ja se neropatti joka tähän tulee huutelemaan että "ei se munan koko vaan se miten sitä käyttää" niin voitkin mennä nurkkaan häpeämään, kyllä muakin vituttais olla naimisissa jonkun pienimunasen erkki-petterin kanssa.


Kyllä se koko nyt vaan valitettavasti merkitsee. Ei kaikkea, samalla tavalla kun seksi ei merkitse suhteessa kaikkea. Mutta aika nopeasti se suhde kuivuu kasaan ilman seksiä. Ainakin noin yleisesti ottaen normaaleilla ihmisillä.
Ja nyt sinä "ei olla 15 vuoteen sekstattu ja kaikki on pöörfect"-tyyppi voitkin mennä miettimään sitä normaaliuden käsitettä.

Takaisin Poikaan.
Poika on kokeilunhaluisempi. Se tietää mistä se itse tykkää eikä jännitä. Selvästi kuitenkin arkailee mun kanssa kovempia otteita. Ei uskalla olla ihan niin raju kuin haluaisi, mikä on aika ikävää.
En tiedä voisko tämä ilmiö johtua siitä että olen kuulemma antanut itsestäni ensin "ujon naapurintyttömäisen"-kuvan.
Note-to-self: et ole ujo, etkä naapurintyttö, älä huijaa ihmisiä.
Tekniikan puutteen korvaa into ja se himo. Kun toinen on uusi ja jännittävä. Kun on niin tyhmä että on alkanut pitämään toisesta, se halu. Sitä vaan riittää.
Ei ole arkea. Ei tarvitse pestä pyykkiä, tiskata tai suunnitella parvekekukkien ostoa.
Voi vaan olla ja haluta sitä ihmistä siinä vieressä.
Ei tarvitse miettiä että "vittu miks toi urpo ei taaskaan voinu laittaa väliovea kiinni?" tai suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Voi vaan olla ja haluta.

Tottakai se on upeeta. Vaikuttaa oikein paratiisilta.
Mutta ihan niinku aina, paratiisissa on käärme, ja näissä seksijutuissa se käärme on arki.
Arki tuhoaa seksin.
Jos joka kerta kun mä ajattelen että nyt pitää taas vittu siivota ja imuroida, tiskata, pestä koira,  käydä kaupassa, ikkunatkin on ihan paskaset ja vaatekapit sekasin, mä ajattelisinkin että voi elämä toi ihminen kenen kanssa mä tän via dolorosan jota elämäksi kutsun jaan, on ihana ja seksikäs, mä HALUAN nyt, niin tottakai se seksi olis upeeta ja sitä olis koko ajan.

Valitettavasti jonkun on ylläpidettävä tätä huushollia ja se ei seksillä onnistu.
Ja ps, vaan teille noppanoposille, mulla käy siivoja. EI AUTA!

Hups.

Saattaa olla että on käynyt niin, että meidän "tilanne" Pojan kanssa on ajautunut siihen pisteeseen, että "deittaillaan" vähän niinku "exclusively".
Liikaa "" merkkejä.
Mä ainakin luulen että oletus on, ettei olla muiden kanssa.

Poika ei tiedä totuutta mun kotitilanteesta.
Se luulee että me ollaan erottu, ja mä olen kusipääsika kun annan sen luulla niin.
Oikeasti mä luulin sillon että me erottaisiin Miehen kanssa, kun sanoin Pojalle niin.
Mutta sitten sovittiinkin tästä avoimesta suhteesta ja jotenkin sen sanominen Pojalle oli liian hankalaa.
Ai miten niin hankalaa?

Koska mä takaraivossani ylläpidän ajatusta että "entä jos..?".
Entä jos mä haluaisinkin jotain vakavaa Pojan kanssa. Jotain oikeasti vakavaa?
Ja samalla mä tiedän ettei niin voi ikinä käydä.
Poika asuu liian kaukana.
Ja muutenkin.

Poika on ilmoittanut jo aikasemmin että sille sopii myös avoin suhde. Ei tarvitse olla vakavaa.
Se kalvaa mua. Mä en oo ikinä ollut sellaisen miehen kanssa jolle olis ok jakaa mut.
Se tuntuu aika oudolta.
Ja ehkä mä yritänkin julmasti vaan pönkittää omaa itseäni ja antaa Pojan rakastua muhun niin ettei enää oliskaan ok jakaa mua. En mä tiedä mitä mä ajan takaa, mutta jotain vitun tyhmää varmasti.

Vituttaa kaikki meserunkkarit.
Pojan takia tein koko paska mesen. Mesen, eli teinien käyttämän Messenger pikaviestimen.
Oon käyttänyt sitä itsekin, kymmenen vuotta sitten, kun olin teini.
Nyt mä olen vaan aikuista esittävä teini.

Onneks on ees tää helvetin kesä tässä tuloillaan, koska muuten menis järki aika todella totaalisesti.
Totally, niin kun mun Guru duunikaveri sanois.

Kompastuksilta välttymiseen tarvittavat välineet.

En tiedä mitä ne olis.
Vituttaa.
Ja samalla kuitenkaan ei vituta. Kyllä tää tästä.

Mutta avaan tätä vitutusarkkua nyt kuitenkin.
Vituttaa että meidän parisuhde on ajautunut tähän tilanteeseen ettei me voida edetä ilman näin radikaaleja peliliikkeitä. Tavallaan sitä toivois että vois olla vaan hyvin yksioikoinen ja tylsä ihmisyksilö jonka mielenliikkeet ei muistuttais pallosalamaa, vaan vois olla onnellinen siitä mitä on ja keskittyä niihin hyviin jo saavutteuihin asioihin.
Mutta kun ei, niin ei.

Poika ärsyttää mua. Ja niin monella eri tasolla.
Ärsyttää ettei se oo, noh mies. Ja en siis tarkoita Miestä, vaan miestä. Se on vielä poika.
Pieni poika, joka selvästi etsii itseään ja yrittää kovasti välttyä särkemästä itseään.
Mä oon ymmärtänyt että se on särkenyt itsensä kolme vuotta sitten, muta yrittää esittää ettei niin ole käynyt.
Ihmiset jotka parisuhteen päättymisen jälkeen ovat vielä ystäviä, ne kusettaa. Ne on ylpeitä ihmisiä jotka ei halua myöntää että sattu kun jätit. "Ystäviä ex:n kanssa"- jep.

Ärsyttää että tykkään Pojasta. En osaa edes sanoa miksi?
Ulkoisesti Poika on todella silmää miellyttävä, mulla ei varmaan koskaan oo ollu sellasta miestä. Ei ihan niin pitkä kun tahtoisin, mutta en anna sen haitata.
Sen päänsisäisistä liikkeistä ei ota selvää kukaan. Ei varmasti edes itse tiedä mitä suurimmanosan ajasta miettii.
Enkä mä ymmärrä miksi mä niin kovasti tahdon sen sielun elämää ymmärtää, kun ei mulla ole tarjota sen sielulle mitään.
Ei mulla ole lupaa sellaiseen.
Silti annan sen ymmärtää jotain ihan muuta. Miksi?

"tylsä kuin saapas"-mies notkuu linjoilla. En oo sanonu vielä että bon voyage, mutta en ole antanut ymmärtääkään mitään. Katsotaan.
Tylsä kun saapas on helvetin pitkä kirjottaa, tunnettakoon tää tyyppi nyt sit vaikka Jenkkinä.
Jenkki haki mut töistä, sillä on hieno auto. Mä tykkään hienoista autoista. Mun mielestä miehelllä pitää olla auto. Miehelle isolla ämmällä, ei oo autoa ollenkaan, ei edes ajokorttia.
Jenkki ajo meidät sen luo. V8:n murina toi mieleen entisen elämän. Antaa sen olla nyt.
Jenkki grillas ja me syötiin. Se oli ostanut mulle siideriä.
Katottiin elokuva, jonka minä sain valita. Yllättäen valitsin ihan päin helvettiä ja se leffa oli ihan perseestä.
Käytiin saunassa.
Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään. Ei mitään.
Sanoinko jo? Ei mitään.
Se ei yrittänyt mitään.
Jossain kohtaa se  sano että pitäiskö mennä nukkumaan?
Vastasin lähteväni kotiin.
Ja niin mä sitten lähdin.


Matkalla kotiin mä tunsin huonoa omaatuntoa.

Olin luvannut Pojalle että jos tulee muita miehiä niin kerron siitä.
En todellakaan kertonut.
Enkä kerro.

Kompastuskivi numero 1

Avoimen suhteen kompastuskivi, luoja miten vammanen sana, numero 1.

Se kun toisella on menoa ja meininkiä ja itsellä ei mitään.
Reversed angle.

Minulla on sutinaa. Muutamaa erilaistakin sutinaa. Toinen on oikeasti liian ihana ja toinen on, tylsä kuin saapas.
Ja miljoona sellaista ehdotusta jotka ei kiinnosta pätkän vertaa.

Miehellä ei käsittääkseni ole mitään tekstiviestejä kummempaa.
Ja sekös Miestä vituttaa ja nakertaa. Avoimen keskustelun sijaan hän on viime yöjuoksuni jälkeen kiukuttelut ja mököttänyt kuin kolmevuotias. Muutaman kerran olen kysynyt mikä vaivaa? Ei vastausta, joten antaa olla.
Jos ei aikuinen mies saa suutaan auki, niin olkoon sitten hiljaa.
Ennen avoimesta suhteesta sopimista, hän itse totesi että suhteemme ongelma on hänen puhumattomuutensa ja että "hän aikoo muuttua" (voi luoja kuinka montaa kertaa tämäkin on käyty läpi...).
Hienostippa on hän tehnyt itsetutkistelua ja muuttanut itseään.
Ihan sama.

Toinen näistä "sutinoista", luoja miten idiootti sana, asuu vähän kauempana. Ja on liian ihana.
Jatkossa hänet tunnettakoon nimellä  Poika.
Hän on nuori, nuorin kenen kanssa olen ikinä ollut. Tumma, komea, vahvat piirteet.
Ei kauhean pitkä, mutta pidempi kuin minä. Hän opiskelee, mielestäni vielä ihan hienoon ammattiin, on omistautunut alalleen, intohimoinen. Mutta kovin nuori. Tavallaan poikamaisuus viehättää, mutta on hetkiä jolloin huomaan miettiväni että ei helvetti, grow up.
Surkean tästä tilanteesta tekee se, että minä pidän hänestä.
Se ei kuulunut sopimukseemme Miehen kanssa.

Kodin ulkopuolella sai leikkiä. Viattomia ja tunteettomia leikkejä. Viihdyttää itseään. Hakea jännitystä ja seikkailua. Ei ihastua. Ei etsiä uutta parisuhdetta kun vanha on tylsä. Ei treffailla, ei hengailla.
Seksiä ja jännitystä. That's it.
Nyt itse rikon heti tätä sääntöä.

Olen "hengannut" Pojan kanssa. Teimme ruokaa. Katsoimme leffaa. Kävimme kävelyllä. Nukuimme lusikassa. Aamulla siliteltiin ja paijaltiin ja tuotiin kahvia sänkyyn.
Ei näin.

En koe että minulla olisi mitään tulevaisuutta Pojan kanssa, vaikka itsekkäästi ja julmasti annankin hänen ymmärtää täysin päinvaistaista.
Mutta horjutan nykyistä parisuhdettani antamalla itseni ihastua muihin.
Ihastuisinko muihin jos parisuhteessani olisi kaikki kohdallaan?

En kai.

Ergo, parisuhteessani on vikaavikaavikaavikaa. Ja nyt olemme tehneet siitä vielä avoimen.
Antaen minulle kaikki työkalut tuhota se kaikki mitä olemme viiden vuoden ajan rakentaneet.
Ei sillä etteikö Mies olisi useampaankin otteeseen tarttunut moukariin ja horjuttanut suhteemme perusteita.
Muilla naisilla.

Keskustelin erään ystäväni kanssa aiheesta. Hän itse elää avoimessa suhteessa. Yritin kysellä häneltä miten se onnistuu, olenhan itse jo ylläpitänyt tätä avoinsuhde-farssia kolmisen viikkoa. Heillä oli aivan eri säännöt ja aivan erilainen meininki kuin meillä?!
Ehkei avoin suhde ole mikään paikkauslaastari huonoon suhteeseen, mutta ehkä avoimen suhteen kautta voi tajuta suhteensa tilan paremmin ja joko pehmeästi totutella ajatukseen että ero tulee, tai havahtua siihen kaaokseen jota suhteeksi kutsuu ja oikeasti alkaa työstämään sitä suhdetta. Eikä niitä muita tyyppejä.

Ei myrskyä eikä muutakaan.

Avoin suhde.

Mä ajattelin että mulla olis joku todella upee syväluotaava analyysi siitä että mikä tässä toimii ja mikä ei.
Kunnes tajusin että itse en ainakaan henkilökohtaisesti ole päässyt toteuttamaan sen kummemmin tämän avoimuuden suomia etuja.
En siis voi hirveästi vielä ruotia tätäkään asiaa.

Kysyin mieheltä tänään että miten tää avoimuus sen mielestä vaikuttaa meidän suhteeseen?
Kerrankin sillä oli fiksu vastaus.
"Eiks tää suju hyvin just tasan niin kauan kun se ei vaikuta meidän suhteeseen mitenkään?"

Tänään vituttaa:
se että meillä saa nähtävästi tulla töihin myöhässä, mutta ei ajoissa?
Voitteko vittu uskoa? Mun esimies tuli tänään kitisemään mulle että en voi tulla ajoissa töihin, se häiritsee muita.
Haistakaa paska.

Tyyntä ennen myrskyä.

Vaikka viimeksi vaahtosinkin etten ala parisuhde paskaa täällä jauhamaan... Taisin valehdella.

Julkistettuamme avoimen suhteemme, nousi jonkinmoinen hulabaloo aiheesta.
Kyllä mä sen ymmärrän että moista on vaikea ymmärtää. Tai oikeastaan en kyllä ymmärrä.

Tässä maailmassa on paljon helpompi ymmärtää että juostaan vieraissa toisen selän takana.
Se on jotenkin, noh ei hyväksyttyä, mutta hyväksytympää.
Se että käy kokeilemassa vierasta, luvan kanssa, se ei ole ok, missään määrin.

Mikä parisuhde se on jos pitää saada vierasta?
No mikä parisuhde se sellanen on jossa toiselle valehdellaan silmät ja suut täyteen, vannotaan rakkauttaan ja kuitenkin käydään vierassa?


Miksi pitää olla parisuhteessa jos tahtoo olla muidenkin kanssa?
Miksi pitää valita? Miksei voi olla rakastamansa ihmisen kanssa rakastavassa parisuhteessa ja harrastaa sitä so called merkityksetöntä seksiä sillon tällön jonkun muun kanssa?


Miksei voi olla uskollinen?
Miten niin? Eikö uskollisuus määrity sen mukaan mitä parisuhteessa on sovittu? Toiselle uskottomuutta on pornon katsominen. Toiselle toisen pussaaminen. Jollekin uskottomuus on vasta sitä kun harrastetaan seksiä toisen kanssa. Jos on yhdessä sovittu että saa olla toisten ihmisten kanssa ilman tunnesidettä, niin eikö se ole uskollisuutta?


Tossa ei tuu käymään hyvin, joku tulee vielä kärsimään.
Ja "tavallisessa" parisuhteessahan näin ei voi käydä ikinä. Sellaisessa parisuhteessa missä "ollaan" uskollisia sillä perinteisellä tavalla, kaikki on aina onnellisia, loppukin on aina onnellinen. Ketään ei ikinä satu.


Enkä mä oikeasti ole edes mikään polygamisen suhteen puolesta puhuja. Jokainen toimikoon niinkun parhaaksi näkee. Enkä mä väitä että tässä tulee automaattisesti olemaan kivuton ja onnellinen loppu. Todennäköisempää on että ei todellakaan tule.
Mutta en vaan ymmärrä sitä ihmeellistä ajattelumallia että jos toinen tekee virheen ja hairahtaa vieraaseen että se heti tarkottaa sitä ettei suhteella oo tulevaisuutta. Ei varmastikaan ole, jos ajattelutapa on niin umpimielinen.
Jokainen pelatkoon niillä korteilla mitkä on sillä hetkellä kädessä ja yrittäköön parhaansa. Ei kai sitä ihminen muuta voi.

Voi elämän kevät.

Mä oon aina ollu sitä mieltä että kaikenmaailman kevätmasennuksen -ja flunssat on ihan ihme paskaa. Miten joku voi siitä masentua että aurinko paistaa ja on lämmin?
Ja miten joku voi tulla kipeeks keväällä?
Vastaus?
Masennuksesta en tiedä, musta se on muutenkin nykynuorison haihattelua mutta tää flunssa. Aijumalauta mua korpee. Kevätflunssa? Mulla. Haistakaa paska.

Kannattaa todellakin luottaa siihen ikkunasta näkyvään maisemaan joka oikeen hehkuu lämpöä ja kesää ja kaikkea, ja lähteä ulos ilman takkia ja laittaa jalkaan vaan legginsit ja ballerinat. Ja vittu en todellakaan ala kuvaamaan mitä päivän asu-paskaa, jos teitä kiinnostaa miltä mä näytän minäkin päivänä ni tulkaa kattomaan.

 Nyt on flunssa. Yskittää ja nenästä valuu räkää. Päähän sattuu ja väsyttää. Menin tänään kuitenkin töihin koska oon marttyyri. Töiden jälkeen sitten raahustin Töölön Mehiläiseen, jossa yliempaattinen ja pirteä naislääkäri totesi että "laitan sulle loppu viikon sairaslomaa, sä oot varmaan tosi väsynyt". Okei? Mä oon aika väsyny muutenkin, et voisitko laittaa loppuelämän?

Valhe.
Mä en oo väsynyt oikeestaan koskaan. En iltasin ku meen nukkumaan, jos oon siis saanut nukkua aikasempana yönä normaalisti, meen siis vaan nukkumaan koska kello näyttää jotain sellasta lukemaa joka indikoi että pitäis laittaa pää tyynyyn ja silmät kiinni. Voin valvoa koko yön, olematta väsyny. En tietenkään ole mikään yli-ihminen jos joku dille nyt niin luuli. Jos valvon koko yön, aamulla väsyttää, tiettykin hei! Mutta jos nukun esim. 6 tuntia yössä, ei mua aamulla väsytä. Voi vaatia aika ponnistuksia päästä sängystä ylös, mutta kun sieltä sitten nousen, olen ihan pirteä. Väsymys on joku junttipettereiden keksimä läppä. Ps. En ikinä nuku päiväunia! Ne vasta vittu turhuuden huippu onkin.

Oonkin vissiin jo aika monta kertaa sanonu et kevät on vitun ihme vuoden aika. Jos en oo, ni nyt sanon. Keväällä jengi alkaa sekoilee. Ne muodostaa parisuhteita ja eroaa.

Toiset muodostaa parisuhteita koska on niiiiiiin siistiä kesällä mökkeillä yhessä ja leikkiä kotia. Toiset eroaa koska on niiiiiiin siistiä kesällä rehata ja sekoilla ympäriinsä, millon kenenkin kanssa. Jos sattuu olemaan voittaja, niinkun allekirjottanut on, niin voi tehdä molempia.
Nimimerkillä, muutinpa parisuhdestatukseni avoimeen suhteeseen. Niin se elämä heittelee. Ja joojoo, en oo tänne mitään parisuhdepaskaa kirjottanu, enkä ajatellu alkaa kirjottamaankaan (toisaalta en mä ajatellu ikinä ehdottaa tulevalle aviomiehelleni muiden panemistakaan, mutta kuinkas kävikään) mutta nyt ajattelin hieman aiheesta avautua. Parisuhde on vitun kimurantti on hankala juttu. Samaan aikaan se on kuitenkin niin tylsä, arkinen ja kuiva instituutio että jos se olis niin hankala ja kimurantti niin eihän sitä kukaan jaksais. Paitsi jotkut vitun tylsät pystyyn kuolleet fossiilit.

 Parisuhteessa kaikki on niin turvallista. On se joku kenen kainaloon kömpiä illalla. ja siitä samasta kainalosta voi herätä miettimättä että aikookohan toi kohta lähteä vai voitaisko vielä tehä jotain? Parisuhtessa voi kiukutella ja oma vitun hirveä ja hankala oma itsensä (joskus, ei kannata koko aikaa olla, muuten käy niin että saat yksinäs olla) ilman että toinen lähtee samantien nostelemaan. Mitä parisuhde siis on? Turvallisen tasasta taetta siitä että toinen on siinä vierellä. Siis tylsää, ei mitään haastetta missään. Paitsi ehkä siinä ettei vedä toista paistinpannulla kuulaan kun se tuo väärää pyykinpesuainetta kaupasta.

Sinkkuilu taas on vitun kimurantti ja hankala juttu. Ikinä kun tarttis, ei oo ketään kenen kainaloon kömpiä. Ja sillonkin kun on se joku kenen kainalossa kölliä, joutuu koko ajan miettimään että aikooko toi nyt lähteä ja mitä se musta haluaa? Eikä sille jollekulle voi todellakaan kiukutella ja olla oma nenääkaivava ja verkkareissa piereskelevä oma itsensä, ellei tahdo että se joku ottaa ja lähtee ku hauki rannasta. Toisaalta, ei tarvii käydä sisäistä taistelua siitä että onko väärän pyykinpesuaineen ostaminen tarpeeksi hyvä syy fyysiseen väkivaltaan. Sen pyykipesuaineen kun joutuu aina itse ostamaan. Myöskään ei tarvitse selitellä kenellekkään miksei ole jaksanut siivota tai että miksi tuli kotiin vasta seuraavana aamuna. Ei tarvitse ilmottaa kenellekkään että aikoo lähteä rimpsalle, keskellä viikkoa, ihan ilman mitään syytä. Voi tehdä ihan mitä huvittaa, ilman että tarvii miettiä kenenkään mahdollisia loukkaantumisia tai tunteita ylipäätään. Tietenkin sinkkunakin kannattaa vähän fundeerata niitä kanssaihmisten fiiliksiä, jos ei tahdo ihan ypöyksin päätyä elelemään.
Mitä sinkkuilu on? Vapautta olla varma siitä ettei ole tilivelvollinen kenellekään ja vapautta olla täysin yksin. Mahdollisuutta olla yksin tai hetkellisesti jonkun kanssa. Hirveää epävarmuutta ja jatkuvia pohdintoja siitä mitä joku muu ajattelee.